Puulämmitteinen talo, lampaita, hevosia, kissoja, koiria ja yks pupukin, rantasauna ja järvi vieressä. Lähimpään kauppaan melkeen kymmenen kilometriä. Ihanaa. Tai ainakin vapauttavaa. Siellä ei tarvinnu murehtia mistään koulujutuista, duunista tai oikeen mistään muustakaan. Kunhan huolehtii että joku ruokkii lampaat ja muut elikot, laittaa ne yöks sisään ja muistaa lämmittää saunan. Se ois aika elämää.

Ehkä pelottavinta on se että mä oikeesti oon ruvennu ajattelemaan, että tollasessa paikassa vois asua. Ennen kuvittelin että en ikinä vois muuttaa yli 15km päähän Helsingin keskustasta (siis Suomessa asuessani). Nyt houkuttelee ajatus paikasta jossa ei tarttis lukita ovia yöks, ei tarttis pelätä että lapset joutuis jonkun kaappauksen uhriksi tai että naapureita ei vois vähempää kiinnostaa mitä oman seinän takana tapahtuu.

Toki siellä olis erilaisia vaaroja, niinku hiljaisuus, rikkumaton rauha, sudet, lähimpään baariin yli 10 km ja pitsapaikoista ei tietoakaan. Mutta voishan sitä oppia elämään ilman pitsaa. Tosin siellä ei myöskään mitkään julkisen liikenteen muodot oikein pelaa. Eikä harrastusmahdollisuudet oo ihan samaa luokkaa ohjatuissa paikoissa. Mutta onhan siellä kuitenkin marttakerhot ja muut vastaavat iloisen toiminnan yhteisöt.

No jokatapauksessa, jos nyt vaikka ainakin toistaiseksi pysyis Stadissa ja miettis tulevaa sit joskus, pitäishän sitä opetella uudet murteet ja kylän tavat ja kaikennäköset muut hommat ennen ku sinne maalle vois muuttaa. Mutta tiedoksi kaikille, jos joskus muutan maalle, niin mun luo saa sitten tulla rapsuttelemaan lampaita.